Kaatumisen pelosta

IMG_4055
Kuva: Antti Sahlström

Kaadun yllättäen.

Ehdin hädin tuskin haukata happea ennen voimakasta, vääjäämätöntä kellahdusta suolaiseen meriveteen. Keuhkoissani ei ole tarpeeksi happea puhaltaakseni ilmaa sieraimien kautta ulos, joten nenäni täyttyy hetkessä vedellä ja valuu pitkin kitalakea suuhuni. Tekee mieli yskiä.

Olen ylösalaisin veden alla. Reiteni ovat kiinni kajakin kannessa. Neopreeninen, hyvin istuva ja tiukka aukkopeite pitää minut tiukasti aloillani. Se on hyvä ominaisuus kajakin ollessa oikein päin, tässä tilanteessa ei niinkään. Hapuilen käsilläni peitteen kahvaa. Löydän sen ja rykäisen pari kertaa tuloksetta, loputkin ilmat puskevat poskieni kautta ulos. Pieni paniikki tekee tuloaan. Maltan mieleni ja muistan tekniikan: ensin eteen, sitten ylös ja taakse. Aukkopeite irtoaa istuinaukosta. Olen vapaa. Könyän ulos ja nostan pääni pintaan. Yskin ja yritän hengittää samaan aikaan, mikä saa minut yskimään lisää. Pian hengitykseni tasautuu. Suussa maistuu leväinen merivesi, kitalaessa kirvelee. On hiljaista. Vain muutama naurulokki on läsnä toteamassa tilanteen päättyneen onnellisesti.

Mitä jos en olisi löytänyt aukkopeitteeni kahvaa? Entä jos kahva olisi ollut jäänyt istuinaukon sisäpuolelle? Olisinko saanut itseni väkisin irti kajakista? Vai olisiko irroittaminen jäänyt pelastajien tehtäväksi?

Jokainen kaatuu joskus

Kaatuminen pelotti minua pitkään. En halunnut kaatua kajakillani, kuten en halunnut kaatua pyörällänikään. Keskityin tekniikoihin, jotka pitivät minut pystyssä vaikeissakin oloissa. Ala- ja ylätuennat tuli harjoiteltua, samoin kajakin kanttaaminen ja ”skullaus”, eli kaatumispisteen ylittäneen kajakin pystyssä pitäminen melalla kahdeksikkoa veteen piirtämällä. Harjoitellessani olin usein vähällä horjahtaa. Tein nopean korjausliikkeen ja yritin pitää itseni pystyssä. Aina en onnistunut, mikä johti harmittavaan uintireissuun. Jokainen kaatuminen vahvisti ikävää tunnetta sisälläni: kaatumista ei voi täydellisesti välttää, vaikka kuinka harjoittelisin.

Miten voisin kääntää tämän edukseni? Jos kaatuminen on väistämätöntä, miten sen saisi luontevaksi osaksi melontaharrastusta?

IMG_4051
Static brace. Kuva: Antti Sahlström

Greenland rolls

Vastaus löytyi tekniikoista, joita inuiitit ovat harjoittaneet erityisesti Grönlannissa jopa vuosituhansien ajan. Me nimitämme tekniikoita eskimokäännöksiksi. Tällä tarkoitetaan ylösalaisin päätyneen kajakin kääntämistä oikein päin poistumatta kajakista melaa tai muuta apuvälinettä ja kehon kiertoa hyödyntäen. Itse en pidä termistä ”eskimokäännös” kovinkaan paljon, joten jatkossa puhun erilaisista rolleista. Erilaisia variaatioita on kymmeniä.

Aikanaan inuiitit käyttivät hylkeennahalla verhoiltuja kajakkeja valaiden, hylkeiden ja mursujen metsästämiseen. Painavien ja voimakkaiden eläimien metsästäminen keihäillä jääkylmässä vedessä oli erittäin vaarallista. Suojana heillä oli lämpimän kerraston päällä hylkeennahasta tehty melontakaapu, tuilik, joka piti veden kajakin ulkopuolella kaatumisenkin sattuessa. Se ei kuitenkaan auttanut, jos kajakista piti irrottautua. Tällöin meloja kastui läpimäräksi ja pahimmillaan menehtyi hypotermiaan, jos ei saanut ajoissa lämmintä ja kuivaa vaatetta päälle. Tämän takia inuiitit kehittelivät kymmeniä erilaisia tapoja kääntää kajakki oikein päin, tilanteessa kuin tilanteessa. Se oli henkiinjäämisen kannalta keskeinen taito.

Nämä ikiaikaiset tekniikat eivät ole onneksi unohtuneet. Pieni, mutta omistautunut joukko harjoittelee ja opettaa näitä tekniikoita yhä melojille. Ajatuksena on se, että kaatuminen on osa melontaa. Kun osaa kaatua ja kääntää itsensä ylös vedestä, kaatumista ei enää tarvitse pelätä.

Kun kaatumista ei enää pelkää, melonnasta tulee rennompaa. Tiedät, että vaikka aalto kaataisi sinut, pääset aina ylös ja voit jatkaa matkaa. Pelastautuminen ja kajakista irrottautuminen ovat edelleen keskeisiä taitoja melonnassa, mutta mielestäni on erittäin hyvä, että ennen irrottautumista vaihtoehtona on rolli. Se on kuitenkin energiatehokkaampi vaihtoehto onnistuessaan.

Sinnikkyys palkitaan

Aloitin rollien harjoittelun kesällä 2015. Ensimmäinen Standard Greenland roll onnistui Lohjanjärvellä vanhempieni mökillä kymmenien (ellei satojen) epäonnistumisten ja useiden tuntien harjoittelun jälkeen. Kesän 2016 loppuun mennessä olin oppinut kymmenistä eri tekniikoista ehkä puolet. Huippuna pidän sitä, että opin Hand rollin, eli käännöksen ilman melaa ja muita apuvälineitä. Tänä kesänä jatkan uusien liikkeiden opettelua ja liikeratojen hienosäätöä.

Kirjoitan jatkossa tarkemmin Grönlantilaiskäännöksistä tässä blogissa ja annan vinkkejä niistä kiinnostuneille. Rollaus ei lopulta ole kovinkaan vaikeaa! Muista kuitenkin, että älä ainakaan alkuun harjoittele yksin ja pidä huoli siitä, että pääset aina ulos kajakista, jos ja kun rolli epäonnistuu.

Tämän blogin lisäksi päivitän aktiivisesti melonaan keskittynyttä Instagram-tiliäni: @AnttiUolevi.

Mukavaa melontakautta 2017!

Antti Sahlström

IMG_3993
Hand roll takakannelle päättäen. Kuva: Antti Sahlström

 

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s